Mitä roduille tapahtuu?

Mitä roduille tapahtuu?

Olen usein pohtinut, miten rodut kehittyvät? Erittäin negatiivisena ilmiönä pidän kovin monen rodun muuttumista hyvin mitään sanomattomaan suuntaan. En kaikkien rotujen osalta puhu siitä onko kyse hyvästä vai pahasta ilmiöstä. Monessa rodussa koirista on pyritty saamaan helpompia ja luonteeltaan varmasti parempiakin, mutta mitä tapahtuu rodun alkuperäiselle luonteelle? Kuinka helppoja koirien tulisi oikeastaan olla? Monet rodut on kehitetty metsästämään ja paimentamaan. Niiden tulee olla hyvin vilkkaita, liikunnasta nauttivia ja valppaita koiria. Koira on eläin. Rotujen joukossa on monia hyvin alkukantaisia rotuja, joiden olemuksesta kesyttömyys ja voima pitää näkyä.

Mieleeni tulee loistavana esimerkkinä tapahtuma vuodelta 1981. Siihen aikaan häkit eivät olleet yleisiä. Kolme afgaania oli sidottu koiranäyttelyssä ravirataa reunustavaan lujaan ja pitävään metalliseen aitaan. Silitin koiria ja ihastelin niiden sielukkaita sekä määrätietoisia silmiä. Omistajat käväisivät kahvilla ja koirien ohi kulki karjalankarhukoira. Karun vuoriston kesyttömät uljaat ja täynnä voimaa olevat afgaanit kimpaantuivat. Aita lensi seipäineen ilmaan, kun alkuvoima purkautui. Harjoitusarvostelin kesällä afgaaneja ja mietin, mitä on tapahtunut? Miten kävisi aidan nyt? Räjähtävätkö nämä koirat vielä samoin ja olisiko niiltä toisaalta vielä se voima, että aita seipäineen maasta irtoaisi? Olisiko se hyvä vai ei?  Nyt en kuitenkaan puhu yhdestä rodusta, vaan hyvin yleisestä ilmiötä ja rotukoirista yleensä. Aivan samoin monessa muussa rodussa voi nähdä muutoksen. Olisi varmasti hyvä pohtia aika ajoin. Mikä on muuttunut ja miksi? Mitä oikeastaan rotukoirilta halutaan. Tärkeintä kaikista olisi säilyttää rodun syvin olemus. Ollessani vauva meillä oli collie. Kontatessani tai juostessani pois omalta pihalta, se otti minua haalareista kiinni ja raahasi takaisin omalle pihalle. Vaunujeni läheisyyteen kenelläkään ei ollut asiaa. Myöhemmin ulkoiluttaessani koiraa saatoin nähdä ystäviäni kadulla. Annoin koiralleni hihnan suuhun ja sanoin kotiin. Koira kulki kuuliaisesti hihna suussa yksin ilman mitää ongelmia kotimme oven taakse. Mietin, jos hankkisin nyt collien voisinko tehdä samoin? Ei sillä, että tein tietysti väärin lähettäessäni koiran kotiin.  Mutta moniko koira tehtävästä tuosta vain selviäisi?

Monessa rodussa on taisteltu aikanaan liian voimakkaiden koirien kanssa. Ongelmana saattoivat olla luonteeltaan liian dominoivat koirat. Omissa roduissani puhuisin haastavien ja lopulta kaikkein karismaattisempien koirien haasteesta. Nämä koirat eivät olisi olleet sitä osaamattomissa käsissä. Vuosikymmenien kuluessa näitä koiria on nyt vähemmän. Samalla jotakin katoaa. Koirista on haluttu helpompia ja yhteiskuntakelpoisempia. Hyvin monissa roduissa pitää kysyä, kuinka paljon luonteen tulisi sitten muuttua? Alkuperäinen rodun synnyinseutu on se, joka rodun loi. Nykyisten harrastajien tehtävä on kunnioittaa sekä säilyttää rodun alkuperäistä luonnetta. Kasvattajien tehtävä on löytää koirille vastuulliset kodit, jotka selviytyvät nimenoaan tällaisen koiran kanssa. Jokaiselle rodulle on olemassa omanlaisensa omistajat. Kaikki rodut eivät ole kaikille eivätkä kaikkiin paikkoihin. Toiset rodut vaativat tilaa ympärilleen ja toiset rodut vaativat tekemistä. Oikea rotu oikeassa paikassa ja oikealla omistajalla on kaiken lähtökohta. Rotuja ei tule pelkistää, monistaa ja muuttaa kaikille sopiviksi hajuttomiksi, mauttomiksi ja näkymättömiksi.

Analysoidessani oman kokemukseni kautta sitä, mitä mielestäni usein roduissa on luonteessa tapahtunut olen päätynyt seuraavaan. On haluttu ihan oikeutetusti yhteiskuntakelpoisempia ja tavallisen ihmisen arkeen helpommin soveltuvia koiria. Samalla monista roduista on tullut flegamaattisempia ja pehmeämpiä. Roduissa on varmasti suuria eroja, eikä pidä liikaa yleistää, mutta yleisenä trendinä uskon, että monessa rodussa on tapahtunut jotakin tämän suuntaista.

Suuri ongelma on ollut myös loputon rotujen linjasiitos. Aikaisempina vuosikymmeninä linjasiitos oli usein ainoa käytetty jalostusmenetelmä. Haluttiin varmaa jälkeä. Monissa roduissa pyrittiin jalompaan ja jalompaan sekä toisaalta toisissa roduissa vahvempaan ja vahvempaan. Lopputuloksena oli toisaalta voiman ja rungon katoaminen sekä keveneminen jalouteen pyrkivissä roduissa sekä toisaalta taas ketteryyden ja tasapainoisen rakenteen väheneminen vahvemmissa roduissa. Linjasiitos auttoi usein pyrkimyksissä luoda haluttua tyyppiä, mutta samalla se auttamattomasti usein pehmensi luonteita sekä vaikutti tietysti rodun elinvoimaan pitkällä tähtäimellä. Tätä hintaa rodut maksavat takaisin nykyään.

Elämme parempia aikoja. Tieto on lisääntynyt ja jalostusmenetelmätkin ovat monipuolistuneet. Nyt tarvitaan monessa rodussa tietoisuuden lisäämistä. Koirien palauttaminen tai säilyttäminen elinvoimaisina niin, että ne heijastavat rodun syvintä ja alkuperäistä olemusta olisi oltava kasvatuksen tavoite. Rotujen muuttuminen ja pelkistyminen samaan mitään sanomattomuuden muottiin on surullinen ilmiö, jonka aikakauden soisi tulevan päätökseen. Uskon, että monien rotujen sisällä pitäisi käydä voimakasta sisäistä pohdintaa rodun kehityksestä. Miten rotu muuttuu ja pitääkö sen muuttua? Mitä omassa rodussa tarkoittaa yhteiskuntakelpoisuus. Kenelle rotua kasvatetaan ja kenelle pentuja luovutetaan? Ne eivät ole helppoja kysymyksiä. Minä uskon, että yhteiskuntakelpoisuutta vaaditaan lisää rodulta kuin rodulta, mutta silti rodun syvintä olemusta ei saa menettää.

Miten säilyttää rodut rodunomaisina ja syvimmiltä ominaisuuksiltaan alkuperäisinä on rotukoirien kasvatuksen syvimpiä kysymyksiä. 

Sighthound run 6 9 2014 happy Laura