Suomalaisten näyttelyiden tason pitää nousta erityisesti kesällä

Suomalaisten näyttelyiden tason pitää nousta erityisesti kesällä

Olen huolissani suomalaisten koiranäyttelyiden tason junnaamisesta paikallaan. Suomessa on upeita koiranäyttelyitä talvikaudella. Tilojen puutteen vuoksi talvella on vähän näyttelyitä, mutta ne ovat tasokkaita. Kautta linjan tuomarilistoissa olisi mielikuvitukselle ja ammatitaidolle lisää käyttöä. Suomalaisten koiranäyttelyiden taso valitettavan usein romahtaa kesään tultaessa. Koiranäyttelyitä järjestetään kamalilla kaviourilla, jotka eivät lainkaan sovellu maailman tason koiranäyttelykehiksi. Tuomarilistat käyvät villeiksi ja kaikki maksaa tasoon nähden usein liikaa. Kokonaisuutena sanoisin, että Suomessa on aivan liikaa koiranäytteyitä ja varsinkin kesän näytteyiden tason pitäisi nousta huomattavasti. Mikä neuvoksi, että suomalaisten koiranäyttelyiden tasoa saataisiin kohotettua.

Suomessa on vakiintunut talvikaudelle korkeatasoisia ja hyvissä puitteissa järjestettyjä koiranäyttelyitä. Järjestäjät osaavat hommansa ja näyttelyt ovat korkeatasoisia. Tuomarilistojen laadinnassa toivoisi enemmän osaamista sekä mielikuvitusta kautta linjan, mutta silti talvella suomalaiset näyttelyt ovat maailman luokkaa. Suomen talven näyttelyistä ihailen vuosi vuoden jälkeen Helsinkiä, Jyväskylää, Lahtea, Tamperetta, Turkua ja Vaasaa. Uutena tähtenä taivaalle nousi Imatra. Sitten kesällä homma romahtaa, vaikka talven hienoista näyttelyistä olisi mistä oppia.

Kesällä alkaa tukuttaminen ja rahastuksen maku näkyä. Toivon mukaan lama herättää näytteilleasettajat. Toivottovasti koiranäyttelyissäkin aletaan vaatia laatua.  Näyteilleasettajien pitäisi äänestää jaloillaan. Maailman vakiintuneissa kennelmaissa koiria ei näyttelytetä likaisilla hiekkakentillä, kaviourilla, perunapelloilla tai heinikossa. Tämä ei kuulu vakiintuneiden ja arvostettujen kennelmaiden näyttelykulttuuriin. Suomessa valitettavasti kesä on liian usein karua kerrottavaa. Suomessa on liikaa koiranäyttelyitä ja kontrolli laadun suhteen tuntuu puuttuvan kokonaan. Koiranäyttelyitä pitäisi olla kesällä vähemmän ja määrää pitäisi pystyä korvaamaan laadulla. Suomen Kennelliiton pitäisi rajoittaa näyttelyiden määrää ja lisätä laadun valvontaa.

Näytteilleasettajia ei ajatella tarpeeksi. Koiranäyttelyhin saapuminen pitäisi tehdä helpoksi ja mukavaksi. Liian usein vastassa on ahneet kourat parkkirahaa kinuamassa ja auto pitäisi jättää pöpelikköön.  Kaikki tämä sen jälkeen, kun koirien ilmoittautumisista on maksettu satoja euroja. Menettely on liian usein ala-arvoista. Näyttelyalueella pitää olla 2014 vuonna asiallista ruokaa ja riittävät kohtuulliset palvelut. Kehien pitäisi pääosin olla ruoholla ja siistillä tasaisella alustalla. Mikäli asiallista paikkaa koiranäyttelylle ei ole, miksi järjestää koiranäyttely? Näyttelyjärjestäjien voisi olettaa esimerkiksi vuosittain järjestettävien ravirata näyttelyiden osalta osallistuvan osaltaan keskialueiden viheriöiden kunnostamiseen, jotta Suomeen saadaan asiallisia näyttelypaikkoja. Mikäli paikkakunnalla ei ole puitteita kaikkienrotujen näyttelyyn, miksi ei järjestetä laadukasta muutamien kehien ryhmänäyttelyä, jonka järjestelyihin resurssit ja puitteet riittävät. Myös ryhmänäyttelyiltä pitää vaatia tasoa ja parhaimmillaan hienosti järjestetty ryhmänäyttely onkin mieluisa kokemus. Myös ulkomuototuomarilla on vastuuta. Mikäli joudun arvostelemaan huonoissa olosuhteissa kehässä, jossa en itse koiraani haluaisi näyttelyttää, en tällaiseen näyttelyyn myös jatkossa itse lupaudu ulkomuototuomariksi. Yritän myös osaltani tarkastella arvostelemiani rotuja,  eikä ole mitään järkeä arvostella samaa rotua vuoden aikana useita kertoja.

Mikäli Suomen Kennelliitto ei lisää laadun valvontaa on ainoa tapa vaikuttaa ilmoittautumiset. Kehien koolle ja alustan laadulle tulisi asettaa jonkinlaisia laatukriteerejä. Kuoppaiset ja kiviset kehät eivät saisi olla nykypäivää. Suomalaisten harrastajien ja kasvattajien pitäisi olla entistä laatutietoisempia. Äänestäkää jaloillanne ja sanokaa ei. Älkää ilmoittako koiria epäasiallisiin näyttelyihin kammottaville pölyäville ja kuoppaisille kentille. Sanokaa ei monenpäivän pölymaratoneille, ilman mitään monipäivä ja koira alennuksia. Sanokaa ei tuomarilistoille, jotka eivät sano mitään. Tällä hetkellä suomalaiset koiranäyttelyt ovat käytännössä ilman minkäänlaista laadun valvontaa. Koiranäyttelyitä on aivan liikaa.  Ainoa mahdollisuus vaikuttaa näyttää olevan näytteilleasettajien kukkaro. Olisi hienoa, jos Suomeen saataisiin entistä enemmän talven kaltaisia korkeatasoisia kesänäyttelyitä. Näistä esimerkkinä ovat olleet Forssa-Mustiala, Helsingin-Tuomarinkartano, Hämeenlinna-Tervakoski, Karjaa ja Pori.  Myös Keski-Pohjanmaalla Kemissä ja Etelä-Savossa on ollut useita laadukkaita hyvien kehien ruohokenttien kesänäyttelyitä. Toivon mukaan Suomeen saataisiin lisää kansainväliset mitat täyttäviä ulkonäyttelyitä. Muista ilmoittamalla voit vaikuttaa.

Laadukkaissa koiranäyttelyissä kelpaa hymyillä. Talvella Suomessa näitä piisaa, mutta ulkonäyttelykausi on surullinen. Koiranäyttelyt maailman arvostetuissa kennelmaissa tapahtuvat yleensä ruoholla ja asiallisissa puitteissa. Suomessa näitä kesänäyttelyitä on liian vähän. 

ross_letsgo2011