Miksi pentuja tai pentueita kuolee?

Miksi pentuja tai pentueita kuolee?

Nyt tuntuu olevan aikalailla kohinaa kuolleista pentueista. Itse en ole juurikaan tietoinen asiasta ja eikä minulla ole varmuutta montako kokonaista (joissa pentuja olisi ollut reilusti  ainakin 3 tai yli) on oikeastaan kuollut. Onko kyseessä siis uutisankka vai todellinen yleistynyt ilmiö. Eviran tiedotteen mukaan vaikuttaisi kyseessä kuitenkin olevan aivan todellinen ilmiö. Pentuja ja pentueita on kuollut aina. Onko nyt lisääntyneen tiedonkulun kautta vain vastoinkäymiset tulleet paremmin tietoisuuteen, vai onko nyt kuolleita pentueita kovin paljon ja miksi. En tiedä, mutta sanoisin, että kenelläkään ei ole syytä paniikkiin. En tässä kohtaa uskoisi, että kyseessä olisi jokin uusi virus tai vitsaus. Jos näin olisi, asiasta varmana saadaan lisää tietoa. Lähettäkää siis mahdolliset kuolleet pennut ilman muuta avattavaksi.  Miksi pentuja sitten muuten voi menehtyä?

Herpes on tietysti yksi melko yleinen ja tunnettu syy. Herpestä voi olla vaikea löytää yksittäisistä näytteistä. Kuitenkin käsittääkseni nyt avatuista pennuista herpestä ei ole löytynyt, eli se on avattujen pentujen kohdalla poissuljettu asia. Suomessa on ollut liikkeellä hyvin vaikeaa ja aikuisilla koirilla jopa lähes oireetonta kennelyskää. Pennuille yskä voi olla paljon kohtalokkaampaa. Voisin uskoa, että joitakin pentuja on mennyt jatkuvasti vellovan ja pitkäkestoisen kennelyskän vuoksi. Kuten aina kantavan nartun liikkeiden kanssa kannattaa olla varovainen. Kantoaika kannattaa rauhoittaa, eikä kodin muidenkaan koirien ole hyvä kulkea holtittomasti maailman turuilla pentujen odotuksen tai syntymän aikaan. Myös omaan kotiin ei kannata vieraita koiria ottaa liian lähellä synnytystä. Ihmiset ovat tulleet kovin huolettomiksi menneinä vuosina, kun pahempia tarttuvia tauteja ei ole ollut liikkeellä.

Parvoa ja vaikeita suolistotulehduksia on koko ajan ja yhtäjaksoisesti liikkeellä. Me Suomessa olemme kiinni Itäisessä-Euroopassa ja sieltä uusia kantoja kulkeutuu entistä helpommin. Suomessa parvoa esiintyy edelleen ihan kotikutoisestikin. Muistakaa, että aikuiset eivät välttämättä sairasta parvoa lainkaan näkyvästi, mutta pennuille tauti on paljon kohtalokkaampi.

Nuorien kasvattajien voi olla myös vaikea tunnistaa, emän maitotilanetta. Saavatko pennut riittävästi maitoa?  On myös olemassa pentuja, jotka eivät kestä emänkään maitoa. Silloin seurauksena voi olla kuolema. Pitkäkarvaisilla roduilla nämä pennut tunnistaa usein “nukkaisuudesta” ja puhutaan esim. Yhdysvalloissa chicken-puppies, koska pennut muistuttuvat kananpoikia. Lyhytkarvaisilla roduilla oireyhtymää on vaikeampi tunnistaa. On myös monia yhdistelmiä, jotka eivät vain syystä tai toisesta tuota elinkelpoisia pentuja. Nämä pennut voivat kuolla, vaikka edellisessä pentueissa vanhemmat olisivat tuottaneet elinkelpoisia jälkeläisiä.

Sydänvika ja keuhkojen kehittymättömyys sekä eräät muut sairaudet voivat tappaa pentuja ja jopa koko pentueen. Kulttuuri on muuttumassa avoimemmaksi. Aikaisemmin monastikin kasvattajat ovat rodussaan voineet jättää pentueiden kuolemat kertomatta. Ongelmat eivät ole hävinneet perimästä. Niinpä uudemmille kasvattajille asiat voivat tulla täydellisesti puskasta. Keuhkojen toimimattomuuden ongelmat ovat hyvin rotukohtaisia. Ilmaa haukkovan pennun tunnistaa helposti. Itse olen sitä mieltä, että rotujärjestöjen kannattaisi tukea kuolleiden pentujen avaamista ainakin jos pentukuolleisuus rodussa tuntuu yleistyvän. Se viestii aidosta kiinnostuksesta rodun kehityksessä ja toisaalta kenelläkään ei avaaminen saisi jäädä kiinni rahasta.

Immuniteetti voi koiralla olla heikko. Pennuilla immuniteetti on vieläkin heikompi. Bakteereista stafylokokit ja streptokokit voivat olla yksittäisille pennuille koitua kohtaloksi. Muutenkin bakteerit ovat liiallisena aina uhka pentujen terveydelle. Itse muistan vuosikymmeniä sitten lähipiirissäni kuolleen pentueen, jonka syyksi paljastui huonohampainen emä ja mätivä hammas. Suun korjauksen jälkeen narttu sai täysin normaalin ja reippaan pentueen. Nartun suun tulee olla kunnossa, kun se saa pentuja. Muistakaa aina, että pennut voivat saada verenmyrkytyksen melko helposti navan kautta, jota emo synnytyksen yhteydessä varmasti nuolee.

Monissa roduissa on letaaleja eli “tappavia geenejä”. Karvattomuus, blue merle väri ja luonnontöpöt ovat kautta linjan yleistyneet. Väärin yhdistettyinä yhdistelmä voi tuottaa tappavia seurauksia. Ongelmat toki yleisesti näissä roduissa tunnetaan ja niihin on kiinnitetty jo paljon huomiota. Silti letaalit geenit voivat aiheuttaa edelleen pentukuolemia.

Otetaan siis rauhallisesti ja odotetaan josko uutisia kuuluu lisää. En myöskään lainkaan tiedä kuinka monesta pentueesta oikeasti on kyse ja mistä roduista. Sen tiedän, että pentuja on kuollut aina ja tulee aina kuolemaankin, näin voi käydä myös koko pentueelle. Se on kasvattajalle ravisuttava kokemus ja vaatii kasvattajalta henkisesti paljon. Se on usein kasvattajan kasvun paikka. Toivotaan totisesti, että mikään uusi tarttuva sairaus ei ole rantautunut Suomeen ja jos näin on, siitä varmasti saadaan lisää informaatiota pian. Sitä ennen muistakaa olla varovaisia, tutkikaa linjoja sekä taustoja perusteellisesti ennen astutusta, rauhoittakaa kantoaika, pitäkää narttu hyvässä kunnossa ja keskustelkaa ongelmista sekä kuolevista pennuista roduissanne avoimesti. Eräillä roduilla on “pyykkiä pesemättä”, syvälliset syyt selvittämättä ja itsekin olen tähän tömännyt esimerkiksi pohjanpystykorvissa. Avoimuus ja perusteelliset selvitykset rodussa laajemminkin ovat paras tie ongelmien löytymiseen ja ratkaisemiseen. Näin on myös pentukuolemien osalta. Syyt voivat usein olla yksinkertaisempia kuin luulemmekaan.

Meilläkin odotetaan pentuja. Se on aina jännittävää aikaa ja syntymään kuuluu valitettavasti myös aina silloin tällöin kuolevat pennut. Itse pelkään edelleen parvon kokemisen jälkeen jokaista uutta pentuetta, iskeekö vitsaus kenties uudelleen. Muistakaa lähettää pennut avattavaksi, ainakin jos useampi pentu kuolee. Tässä olisi monelle rotujärjestölle hyvä paikka kunnostautua ja ottaa vastuu rodun kuolevien pentujen avauksista yhdessä kasvattajan kanssa. 

Koirat leikkii heinäkuu 2013