Tosielämän painajainen – myydä pentu väärään kotiin

Tosielämän painajainen – myydä pentu väärään kotiin

Kasvattajaurallani ehkä nöyryyttävämpiä ja surullisimpia kokemuksia ovat olleet muutaman pennun myyminen aivan väärään kotiin. Minulle nämä karmeat ja opettavat kokemukset sattuivat vuosikymmeniä sitten. Olin nuori kasvattaja ja en tiennyt asioista tarpeeksi. Sitä  ei luota omaan intuitioon, vaan kunnioittaa mainetta tai ulkoista olemusta. Kasvattajana on järkyttävää sitten huomata, että tuli luovutettua pentu aivan väärään kotiin. Kasvatin nähtyään sitä tietää, onko koira onnellinen vai ei. Oman onnettoman ja ehkä kärsivän kasvatin nähtyään on kasvattajan tuska suuri. Mitä siinä enää voi tehdä? Itse yritin ostaa aikoinaan kasvattejani takaisin, eivät ne olleet myytävänä. Kaikki pitäisi käydä tahdikkaasti, koska loukkaaminen ei ainakaan koiran asemaa ikävissä oloissa paranna. Iltaisin ennen nukkumaan menoa sängyssä, nuo onnettomat kasvatit tulivat aina mieleen ja uni siirtyi. Kasvattajalle tärkeimpiä asioita on “puhdas tyynyn alunen”. Kasvattien on voitava hyvin niin kasvattajakin voi hyvin. Omat painajaiseni olkoot esimerkkinä muille.

Olin nuori kasvattaja ja minulle oli hyvin tärkeää, että kasvattini menivät aktiivisiin koteihin. Ensimmäisten pentueiden jälkeen kasvattini niittivät mukavasti mainetta ja aktiiviset, jo kentällä meritoituneetkin harrastajat, alkoivat kysellä minulta pentuja. Olin asiasta otettu ja ajattelin, miten hienoa, että kodit itse ovat aktiivisia, niin ei tarvitse tehdä kaikkea työtä itse. Niin lähti yksi lupaava reipas pentu maailmalle. Pian sain kuulla, että paikka ehkä ei olekaan aivan niin kiva koti. Ei se ollut. Koira ei vaikuttanut onnelliselta. Tarjouduin jo varhain hankkimaan pennun takaisin. Ei se ollut myytävänä. Kerran vierailin kasvattini luona ja näin muita vielä arempia koiria. Näin koiran, joka oli hysteerinen, Pariskunta riiteli usein. Myöhemmin pariskunnan toinen osapuoli kertoi, että koiraa oli poltettu tupakantumpilla kirsuun. Minuun sattui ja siellä samassa paikassa eli kasvattini, joka ei vaikuttanut todellakaan onnelliselta.

Muutama vuosi möhemmin, puhelimeni soi myöhään yöllä. Siellä oli koiran omistaja, joka oli väsynyt ja pettynyt. Omistaja ilmoitti, että koira olisi nyt melkein veteraanina myynnissä. Sanoin, että ostan koiran mielelläni takaisin. “Arvasin tämän ja siksi soitin”, sanoi omistaja. Hän tarvitsi kipeästi rahaa. Sitten selvisi, että hinta oli yli kaksin kertainen pennun hintaan verrattuna. Noihin aikoihin minä opiskelin ja minulla ei ollut palkkatuloja. Nikottelin ja yritin sanoa, että hinta on veteraanista kohtuuton. Sitten minulle kerrottiin, että sitten koira menee piikille. Se oli ota tai jätä tilanne. Odotin aamuun ja soitin vanhemmilleni. Äitini oli usein surrut koiran kohtaloa. Hän sanoi. “Tule hakemaan rahat ja hae koira pois heti.” Painajainen loppui. Ajoin saman tien hakemaan koiran pois ja viimeiset vuotensa koira sai elää rakastettuna lemmikkinä onnellisen vanhuuden.

Ulkomaille koirien vieminen on vaarallista puuhaa. Kennelit ja harrastajat voivat olla nimekkeitä. Noihin aikoihin, minulle eivät eri maiden koirakulttuurit ja tavat olleet aivan selvillä. Sitä ajattelee, että tuontia tekevät ihmiset ovat aktiivisia ja nimekkäitä – eli kaiken täytyy olla hyvin. Taas pian sen jälkeen, kun koira oli jo mennyt sai kuulla puskista kuiskauksia, että tiesitkö, että? Pääsin käymään kennelissä ulkomailla, jossa kasvattini oli. Se oli tuskaa. Koirat elivät ahtaasti häkitettynä monessa kerroksessa. Ne eivät pääseet ulos. Koirat elivät turkilleen ja vain turkilleen. Koirien hoidon perusta oli koirien pitämisen helppous. Koira kuoli hyvin nuorena onnettomissa olosuhteissa ja karmeinta oli, että se oli parasta.

Kolmas kamalin kohtalo oli saada hankittua oma kasvatti takaisin juuri liian myöhään. Menin taas ulkomaille ja sain koiran takaisin. Sen häntä oli mennyt juuresta poikki, se mäti ja haisi kauhealle. Koiraa ei ollut hoidettu, vaikka onnettomuus oli sattunut ajat sitten. Saatuani koiran, sitä alettiin hoitamaan välittömästi. Mitään ei ollut tehtävissä ja tulehdukset olivat ylivoimaisia. Ihana koira jouduttiin nukuttamaan pian ikiuneen lohduttoman taistelun jälkeen. Minä itkin katkeria kyyneliä ja se tuska oli luja. En osaa edes kuvitella, mitä tämä koira oli joutunut kokemaan.

Uskokaa tai älkää, kuka tahansa voi luovuttaa pennun väärään kotiin. Sitä tapahtuu ja ainakin itse opin kunnolla varomaan vasta kipeiden erehdysten kautta. Kolmen surullisimman kasvattini kohtaloista yksi päätyi jotenkuten onnellisesti ja kaksi lohduttomasti. Harrastajat tietysti jatkavat harrastamistaan ja hankkivat uusia koiria. Niin näidenkin koirien kohdalla, ensimmäistä lukuun ottamatta.  Muistakaa olla varovaisia koirien luovutuksessa, luottakaa intuitioon ja muistakaa parempi katsoa kuin katua. Tosielämä on joskus tarua ihmeellisempää.

Koiran arjen tärkein asia, on tulla kohdelluksi oikein. Pelkäävä ja arka kasvatti on karmeaa kohdata, jos tietää syyn olevan uusi koti. Nykyään turkin huippu kunto ja mahdollisimman suuri kasvatin näkyvyys parrasvaloissa ei ole enään se tärkein asia. Tuloksia voi saavuttaa inhimillisemminkin ja mikä parasta. Kasvattaja voi nukkua yönsä rauhassa. Koiran elämä tapahtuu kuitenkin pääosin omassa kodissa ja muu harrastaminen on vain pieni osa kokonaisuutta. Nämäkin koirat viettävät aktiiviharrastamisessa promilleja elämästään, niiden elämä on kotona.

Koiruuksien arki