Miksi ei kannata usein antaa uroksia jalostukseen?

Miksi ei kannata usein antaa uroksia jalostukseen?

Törmään usein kysymykseen uroksien käytöstä ja niiden rajoitetusta jalostuksesta. Ymmärrän oikein hyvin, että on ihmisiä, jotka eivät anna koiriaan jalostukseen. Miten se on mahdollista? Itse olen omistanut eri uroksia kolmekymmentä vuotta. Siihen aikaan mahtuu ja paljon. Omien kokemuksieni kautta ymmärrän oikein hyvin, että uroksten jalostukseen antamisessa ollaan entistä tarkempia. Miksi asia on näin? Mitä ongelmia käytännössä ilmenee uroksien siitoskäytössä? Kennellä on vastuu uroksista ja mielenkiintoisten uroksien pitämisestä? Miksi urokset näyttävät olevan usein tiettyjen ihmisten vastuulla? Omassa kasvatuksessani olen päätynyt uroksieni jalostuskäytössä seuraavaan käytäntöön  limited public stud eli rajoitettuun siitoskäyttöön. Mitä se tarkoitaa?

Se tarkoittaa, että urokset ovat pääasiassa käytössä omille nartuilleni. Kuitenkin uroksia saavat perustellusti käyttää vastuulliset kasvattajat mielenkiintoisille nartuille. Eräs periaatteeni on, että jos en ole pentueesta itse kiinnostunut, en urosta jalostukseen anna. Se karsii jo monia. Uroksen omistajana haluan uskoa pentueeseen. Pentueella tulee olla rodulle jalostuksellista merkitystä, jos näin ei ole, miksi antaisin urostani siitokseen?

Olen myös huomannut, että roduissa on liikaa ns. “vapaamatkustajia”. Kasvattajat saattavat kasvattaa koiria vuosikymmeniä, eivätkä koskaan uhraa rahaa, aikaa tai vaivaa omien uroksien tuottamiseen tai kasvattamiseen. Uroksien pito narttulauman keskellä käy välillä työstä. Koirien tuonti on kallista ja vaivaa vaativaa puuhaa. Ei ole oikein, että tämä työ jää usein aina tiettyjen ihmisten harteille. Itse katson, että vuosikymmeniä kasvattavien vastuullisten kasvattajien tehtävä on itsekin osallistua kannan rakentamiseen.

Miksi sitten olen tullut varovaiseksi? Se on tuttu tarina. Se vain on niin, että usein yksittäisten nartun omistajien kohdalla pentueen hienot asiat tulevat nartusta ja kaikki ongelmat johtuvat uroksesta. Niin se vain liian usein menee. On myös surullista, että oman harkitun uroksen poika astuukin kymmeniä ja taas kymmeniä narttuja. Itse yrittää olla vastuullinen ja kohtuullinen uroksien käytössä ja sitten hupsis maailmaa täyttyykin uroksen pojan pennuista. Se kirpaisee. Oma tarinansa ovat herpes höpöttäjät ja tyhjäksi jäävät nartut, syy on tietysti uroksen.

Astutusmaksut eivät perinteisesti kata lainkaan uroksen pitämisen ja aikaan saamisen kuluja. Suomessa on usein täysin vääristynyt käsitys urosten astutusmaksuista. Hinnat ovat suunnilleen samat kaikille. Eihän se niin voi mennä. Ei autoissakaan Rolls Royce ja Lada ole saman hintaisia. Laadukas, verilinjoiltaan ainutlaatuinen, vuosikymmenien työn tuloksena syntynyt yksittäinen siitosuros, tai laadukas aikuinen huippu tuonti on tullut paljon kalliimmaksi kuin yleisistä suvuista tuleva ensimmäisen sukupolven kasvatti. Miten sitten astutusmaksu näillä uroksilla voisi olla sama?

Oma lukunsa ovat ihmiset, jotka valittavat uroksien jälkeläismääristä. Omassakin rodussa on ihmisiä, jotka valittavat yksittäisten uroksien liioista pentueista ja samalla unohtavat kymmenet muut tuonnit ja koirat, jotka epäonnistuivat. Onnistuneesta uroksesta kasvattaja saa ja voi kerätä hedelmää. Surullisinta on, kun pian ollaankin kritiikin jälkeen, pyytämässä omille nartuille urosta, kun huomataan mikä ainutlaatuinen uros on kysymyksessä. Uroksien omistajillakin on muisti. Yleisenä periaatteenani on, että jos urosta ja sen linjaa on kovasti kritsoitu, sitä on turha pyytää jalostukseen myöhemmin. Homma ei vain mene niin, että korjataan rusinoita pullasta. Näin ei ainakaan toimita omien uroksieni kanssa.

Normaalit käytössäännöt pätevät myös siitosuroksiin.  Sitä ei kannata unohtaa. Yleinen periaatteeni on, että jos käytän jonkun kasvattajan uroksia siitokseen itse. Tämä kasvattaja saa käyttää tietysti omia uroksiani. Se on korrektia. Kasvattaja on silloin tehnyt osuutensa rodun eteen, koska häneltä mielenkiintoinen uros löytyy.  Jos taas en urosta itse saisi käyttää, eivät omatkaan urokseni ole käytössä. Se on hyvin yksinkertaista. Aivan samoin huonoa ilmapiiriä levittävät ja äänekkäät narisijat eivät koiriani siitokseen saa, eikä minua siinä tilanteessa kiinnosta yhdistelmän laatu. Normaalit käytössäänöt pätevät myös koirissa.

Niinpä uskon nykyään vahvasti rajoitettuun uroksien siitoskäyttöön. Vastuulliset ja asialliset kasvattajat, jotka itsekin satsaavat rotuun, eivätkä “soita poskeaan” saavat uroksia siitokseen mielenkiintoisille nartuilleen. Mikäli nuori lupaava kasvattaja alkaa osoittautua “vapaamatkustajaksi”, uroksia en ennen anna, kun “vapaamatkustaja” tekee oman osansa rodun uroksien eteen. Älkää siis suhtautuko siitosuroksiin ihan miten tahansa ja muistakaa arvostaa hienoja siitosuroksia.

Am & Can Ch Kumi Kian Simply Irresistible on yksi vuosikymmenien kansainvälisen yhteistyön tuloksena syntynyt uros. Sen takana on 4 omaa tuontiani ympäri maailmaa, sen isoäiti kävi minulta saamassa pentueen USA:ssa (jonka emä oli taas atutettu USA:ssa), josta syntyi Reesen isä.  Reesen amerikkalaiset kasvattajata astuttivat kaikkien aikojen menestyneimmän kasvattinsa tällä uroksella, pentueen tähti oli Reese. Koiran luonne ja terveys ovat  kohdallaan. Se voitti Amerikassa Grand Futurityn (eli vuoden aikana syntyneistä apsoista paras ja USA:ssa rekisteröidään yli 10.000 apsoa vuodessa) sekä ryhmiä yksi vuotiaana.  Reesen aikaan saaminen on vaatinut apsoiltamme pelkästään yli 15 Atlantin ylitystä ja itseltämme kymmenisen. Miten tämänkin koiran siitosarvoa enää edes voi mitata rahassa?  Onko siis väärin miettiä, kuka ja kenelle tätä urosta käytetään?

Reese Windy